Simplef Oy on julkaissut testiversion VBA-kurssista, jonka tavoitteena on tarjota osallistujille oikoreitti parempaan Excel- ja VBA-osaamiseen. Mikäli käytät Exceliä paljon työssäsi, tämän kurssin avulla voit alkaa itse automatisoimaan tylsimpiä työtehtäviäsi. Parhaassa tapauksessa kurssi maksaa itsensä takaisin säästyneenä työaikana jo muutamassa kuukaudessa.

Kurssilla käydään läpi VBA:n perustoimintoja sekä hyviä käytäntöjä, joiden avulla aloittelevakin ohjelmoija pystyy tekemään ammattimaisia ratkaisuja. Opetusmateriaalin tekijällä on useiden vuosien ja yli sadan projektin kokemus erilaisten Excel-työkalujen tekemisestä eri yrityksille ja organisaatioille. VBA-osaamisen lisäksi osallistujalle saattaa jäädä käteen joitain niksejä Excelin tehokkaasta käytöstä ja hyödyllisistä pikanäppäimistä.

Kurssi on rakennettu siten, että aikaisempaa ohjelmointiosaamista ei tarvita. Excelin perusteiden olisi kuitenkin hyvä olla hallinnassa, sillä esim. kaavojen toimintaperiaatteita tai solujen muotoiluja kurssilla ei käsitellä.

Esimerkkikuva. Mikäli ymmärrät koodin logiikan, sinussa on potentiaalia ohjelmoijaksi.
Esimerkkikuva. Mikäli ymmärrät koodin logiikan, sinussa on potentiaalia ohjelmoijaksi.

Ilmoittautuminen

Kurssille valitaan viisi testiasiakasta, joiden palautteiden perusteella kurssia kehitetään eteenpäin. Kurssin hinta testiasiakkaille on 200 euroa (+alv), kun lopullinen hinta tulee olemaan n. 400–600 euroa. Testiasiakkaat saavat pääsyn myös parannettuun versioon koulutuksesta.

Mikäli kurssi kiinnostaa mutta testaaminen ei, mainitse asiasta ilmoittautumisen yhteydessä. Ensimmäinen valmis versio kurssista julkaistaan luultavasti syyskuun aikana.

Ilmoita kiinnostuksesi sähköpostilla: Martti Luotonen, 040 7626 567, [email protected]

Kurssin sisältö

Kurssi sisältää (ainakin) seuraavat aihealueet:

VBA-editorin perusasetukset Ensimmäisen makron ohjelmointi Solujen muokkaaminen makroilla Excelin tehokkaat kaavat Raportit kaavojen ja makrojen avulla Hyvät Excelin käytännöt Jos-lause Silmukka Taulut (array) Kokoelmat (collection) Toteutustapa ja jatkokehitys Testiversion videot ja materiaalit on tehty aikaisempien livekoulutusten kokemusten perusteella. Yksittäinen opetusvideo kestää n. 5–15 minuuttia, joten kurssia pystyy suorittamaan pienissäkin erissä. Lisäksi kaikki videoilla tehty koodi löytyy myös opetusmateriaaleista, joten valmista koodia pääsee helposti testaamaan ja muokkaamaan itse.

Kurssia on tarkoitus kehittää eteenpäin palautteiden perusteella. Koska kurssi on koottu lyhyistä opetusvideoista, pystytään yksittäisiä videoita ja opetusmateriaaleja parantamaan helposti.